Ratamelonnan nuorten Pohjoismaisista mestaruuksista kilpailtiin Norjan Kristiansandissa 11.-12.8.2018. Suomen joukkue onnistui kilpailuissa erinomaisesti. Suomalaisnuoret saavuttivat seitsemän mitalia, joista viittä mitalia oli voittamassa Vanajaveden Vesikkojen melojat. Otto Sivula sai kaksi henkilökohtaista mitalia ja oli mukana kolmessa miehistössä, joista K2 200 m hopeaa parinaan Sakke Mattila, niin ikään hopeaa K4 500 m yhdessä Jaakko Hippeläisen ja Mattilan kanssa ja […]
MM-Kisojen B-finaalin 6. sija
Onnittelut seuran MM-kisojen urheilijoille hyvistä saavutuksista. Vanajaveden Vesikkojen Jaakko Hippeläisen, Sakke Mattilan ja Otto Sivulan MM-kisamatka huipentui U18 sarjan K4 500 m B-finaalin 6. sijaan (MM 15.). Sivula meloi lisäksi henkilökohtaisen matkan K1 200 m C-finaalin yhdeksänneksi. Jaakko Hippeläinen eteni Kangasalan Melojien Matias Ylisiuruan kanssa K2 1000 m välieriin. Ohessa koottuna Hämeen Sanomien urheilutoimituksen ja Suomen Melonta- […]
Vesikot edustavat Suomea arvokisoissa
Jaakko, Otto ja Sakke MM-kisoihin Vesikoiden juniorit Jaakko Hippeläinen, Sakke Mattila ja Otto Sivula valittiin edustamaan arvokisoihin. Junioreiden ja alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut järjestetään 26-29.7.2018 Plovdivissa Bulgariassa. Suomen Melonta- ja soutuliiton kilpailu- ja valmennusvaliokunta on vahvistanut joukkueeksi Miehet, alle 18-vuotiaat: K1 200m: Otto Sivula K1 500m: Eetu Kolehmainen K1 1000m: Sakke Mattila K4 500m: Jaakko Hippeläinen/ Sakke Mattila/ Otto […]
Kotimainen melontakauden avaus
Melontakauden avauksesta neljä maratonmitalia. Pihla-Maraton Ruovedellä käynnisti kotimaisen melontakilpailukauden lauantaina. Vanajaveden Vesikkojen Otto Sivula meloi yleisen sarjan 12 kilometrin maratonilla kultaa ajalla 0.58,39. Poikien 18 sarjassa melontamatka oli yhdeksän kilometriä ja sen voitti Jaakko Hippeläinen ajalla 0.43,24 ja Otto Sivula oli toisena ajalla 0.43,28. Poikien 14 vuotiaiden sarjassa Esko Virolainen meloi kolmen kilometrin matkalla hopealle […]
Hieno ratamelontakauden avaus Ruotsissa – Vårregatasta Vesikoille kuusi mitalia
Vanajaveden Vesikkojen kolme U18 sarjan ratamelojaa Jaakko Hippeläinen, Sakke Mattila ja Otto Sivula urakoivat viikonloppuna 5-6.5.2018 Jönköpingissä viisi matkaa ja kaksi testivetoa, jotka ovat näyttöjä nuorten MM-kisoihin. Kaikilla matkoilla vesikkolaiset olivat A-finaaleissa ja tuloksena oli kuusi mitalia. Lauantaina Otto Sivula voitti kultaa yksiköiden 200 metrillä hyvällä ajalla 39,59 ja Hippeläinen oli neljäs ja Sakke Mattila […]
Amsterdamin maratonilta mitali
Nuoret Vesikot menestyivät Amsterdamin avoimissa maratonmelontakisoissa. Vanajaveden Vesikkojen nuoret melojat Jaakko Hippeläinen, Sakke Mattila ja Otto Sivula osallistuivat Belgian kahden viikon valmennusleirin päätteeksi avoimeen ja Hollannin tunnetuimpaan maratonkisaa Amsterdam Waterland Maratoniin. Amsterdamin kanaaleissa melottavan maratonin pituus junioreiden U 18 sarjassa on 14 km ja se sisältää yhden noin 200 m kanto-osuuden. Kauden avaus melottiin ihanteellisessa […]
Ratamelojilla tavoitteena Nuorten MM-kisat
Vesikoiden U18 sarjan nuoret ratamelojat Jaakko Hippeläinen, Sakke Mattila ja Otto Sivula kuuluvat Suomen melonta- ja soutuliiton haastajaryhmään. Heidän tavoitteenaan on tänä vuonna nuorten ratamelonnan MM-kilpailut. Nämä nuoret ovat tulleet seuraamme ja Jenni Setälän valmennukseen noin 5-6 vuotta sitten. Viime vuonna Suomen melonta- ja soutuliiton palkitseman vuoden nuorisovalmentajan valmennus on tunnettua monipuolisuudestaan. Vuosiharjoitteluun on aina […]
Jenni Setälä seuramme kunniajäseneksi
Vanajaveden Vesikoiden syyskokous kutsui Jenni Setälän yhdistyksemme kunniajäseneksi Jennin pitkäaikaisen ja erityisen ansiokkaan kilpamelonnan ohjauksen ja valmennuksen eteen tehdyn pyyteettömän työn vuoksi. Jenni Setälä on palkittu myös Suomen Melonta- ja Soutuliiton syyskokouksessa kunniakirjalla ansiokkaasta nuorisotyöstä (linkki). Palkitsemisen perusteina mainittiin seuraavaa: ”Jenni on kiitetty ja pidetty valmentaja niin omassa seurassaan Vanajaveden Vesikoissa Hämeenlinnassa kuin leireillä ja […]
Ratamelonnan kauden päätös
Suomen Melonta- ja Soutuliiton ratamelonnan Gaalailta pidettiin Ahveniston kisojen jälkeen lauantaina 16.9. Viisarin Työväentalolla. Alla olevista kuvista näkyy kun tila pursuaa gaalaväkeä, sillä paikalla oli melojia ja melonnan ystäviä ennätykselliset 130 henkeä. Gaalassa jaettiin ensin Ahveniston Suomen Cupin päätöskilpailun mitalit. Tästä linkistä voit katsoa kisatulokset. Special Olympics –luokassa jaettiin ensimmäisen kerran aktiivisuus palkinnot sekä naisten […]
Vesikoille kuusi SM mitalia miehistökisoista
Tampereen Kaukajärvellä kisattiin viikonloppuna ratamelonnan SM mitaleista miehistöissä. Vanajaveden Vesikkojen nelikkö kulki hienosti pronssille 200 m, 500 m, 1000 m kisamatkoilla. Lyhyellä matkalla hopea hävittiin vain 0,07 sekunnilla. Nelikössä melovat 16 vuotias Jaakko Hippeläinen, 17 vuotiaat Sakke Mattila ja Otto Sivula sekä 19 vuotias Vikki Mattila. Kaksikossa SM hopeaa saavuttivat Jaakko Hippeläinen ja Sakke Mattila […]