Päivittyvä tiedote: Varikonniemen pysäköinti

Varikonniemen pysäköinti on aiheuttanut haasteita kesäkuun alussa ja asiasta tiedotettiin erillisellä sähköpostiviestillä. Toistaiseksi ilmaista pysäköintiä ei voida tarjota. Asiaa on viety eteenpäin Hämeenlinnan kaupungille ja tilanteeseen on saatu selvyyttä. Vanajaveden Vesikoilla jo toistakymmentä vuotta pysäköintikäytössä olleesta hiekkakentästä ei olla missään vaiheessa tehty kirjallista sopimusta. Alue on kaavoitettu vuonna 2016 suojelluksi puistoalueeksi, kuten muukin Varikonniemen alue. […]

Turkoosi Melontaperhe -hankkeelle rahoitus jatkovuodelle

Vanajaveden Vesikot ry on saanut seuratukea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kaksivuotisen hankkeen toiselle vuodelle. Avustuksen suuruus on 9 500 euroa. Satu Nurmi jatkaa seurakehittäjän työtä nuoriso- ja kilpajaoston toiminnan kehittämisen parissa. Turkoosi melontaperhe 2020-2022 -hankkeen keskeisimmät tavoitteet ovat lasten ja nuorten harrastajamäärien lisääminen seurassa, koko perheen liikkumisen edistäminen (perheliikunta) sekä monipuolisen ja laadukkaan seuratoiminnan edistäminen. Paljon on saatu aikaan jo […]

Seuratukea myönnetty Vesikoiden toiminnan kehittämiseen

Vanajaveden Vesikot ry on saanut valtionavustuksen Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kaksivuotisen hankkeen ensimmäiselle vuodelle. Avustuksen suuruus ensimmäiselle vuodelle on 14 000 euroa ja se mahdollistaa nuoriso- ja kilpajaoston toiminnan kehittämisen työntekijän palkkaamisen avulla. Kyse on virallisemmin Seuratoiminnan kehittämistuesta, jota jaettiin urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen […]

Filippa Hokajärven opeilla kohti ergomisempaa melontaa

Lauantaina 9.3. fysioterapeutti, pilatesohjaaja ja entinen kilpameloja Filippa Hokajärvi perehdytti seuran jäseniä melojan anatomiaan, kehon hallintaan sekä tehokkaaseen ja rentoon voimantuottoon. Teorian lisäksi liikeratoja ja kehon rentouttamista harjoiteltiin käytännössä. Filipan apuna kurssilaisia ohjasivat Pirre Lammi ja Jenni Setälä. Koulutukseen osallistui Vesikoiden lisäksi Lahden Vesisamoilijoiden jäseniä.

Kevätkokous ke 27.3.2019

Tervetuloa Vanajaveden Vesikot ry:n kevätkokoukseen keskiviikkona 27.3. klo 18:00 Sokos Hotel Vaakunaan (Possentie 7, Hämeenlinna). Käsitellään sääntömääräiset asiat ja sääntöuudistus (toinen käsittely). Esitys uusiksi säännöiksi löytyy jäsensivulta osoitteesta https://vanajavedenvesikot.sporttisaitti.com/jasensivut/toiminnansuunnittelu/

Vesikoiden Minna Palonen ja Mikko Kivikko Special Olympics -kesämaailmankisoihin Abu Dhabiin

Kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisat järjestetään 14.–21. maaliskuuta 2019 Arabiemiraattien Abu Dhabissa. Suomesta lähtee yhteensä 71 urheilijan joukkue vuoden 2019 kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisoihin Abu Dhabiin. Melojien tunnelmia valmistavalta leiriltä Pajulahdesta voit katsoa tältä videolta. Suomi sai kolme urheilijapaikkaa melontaan tulevissa kilpailuissa. Melontajoukkueen kaksi urheilijaa edustaa Vanajaveden Vesikoita. He ovat Minna Palonen ja Mikko Kivikko. Molemmilla urheilijoilla on jo kokemusta […]