Ohjaajaksi Vesikoihin-projektin käynnistys

Ohjaajaksi Vesikoihin –projekti käynnistyi lauantaina 14.4. koulutustilaisuudella uimahallilla. Ohjaamisesta kiinnostuneita ohjaukseen ilmoittautui yli 20, joista paikalle ehti 16 innokasta omien taitojensa kehittäjää. Koulutus alkoi tutustumisella ja samalla Pirre johdatteli muutamaan alkulämmittelyyn liittyvään liikesarjaan. Melontaergometreilla hiottiin melonnan tekniikkaa Jennin ohjauksessa ja keskusteltiin siitä, miten tulevilla melontakursseilla tulee tekniikassa kiinnittää huomiota yksillöllisyyteen. Hyppyaltaassa harjoiteltiin Jyrin opastuksella kaatumista […]

Yhdessä Suomi puhtaaksi ja avoimet ovet 8.5.2018

Vanajaveden Vesikot on viime vuoden tapaan yhdessä Partioaitan kanssa tekemässä Suomesta puhtaampaa. Hämeenlinnassa siivoamme Varikonniemeä, joka on niin melojille mutta myös muille liikkujille tärkeä ulkoilupaikka. Siivoaminen on tarpeen, jotta luonnossa liikkuminen olisi nautinnollisempaa ja luonto turvallisempi sekä ihmisille että eläimille. Ilmoittaudu siis mukaan! Vesikot ilmoittautuvat jäsensivuston kautta. Pidä Vanaja siistinä -tempauksen hengessä Vesikot siivoavat perinteisesti […]

Melontaohjaaja – apuohjaaja – ohjaajaksi haluava- muu melonnan toimija

Vanajaveden Vesikot järjestää maksuttoman koulutustapaamisen melonnan ohjaamisesta kiinnostuneille lauantaina 14.4.2018 klo 9-13 Hämeenlinnan uimahallilla. Vesikoiden toimintasuunnitelmaan on kirjattu Ohjaajaksi Vesikoihin – projekti, jonka tavoitteena on tukea ympärivuotista ja ohjaajauraa kehittävää toimintaa. Ensimmäisen tapaaminen on hyvin käytännönläheinen. Jokainen pääsee harjoittamaan omia taitojaan, vaihtamaan mielipiteitä melontataidon ohjaamisesta, kokeilemaan kaatumista ja pelastautumista lämpimässä vedessä sekä vaikuttamaan Vesikoiden kevään […]

Tulevia tapahtumia

Seuramme tapahtumakalenteri löytyy osoitteesta vanajavedenvesikot.fi/kalenteri/. Kalenterista löydät esimerkiksi seuraavat tapahtumat: retkikurssin ennakko ja sauna 13.4 ohjaajaksi Vesikoihin-koulutus 14.4 roskaretki ja Vesikkolinnan avoimet ovet 8.5 nuorten ohjaajakurssi (NOK) 12.-13.5 kevään uimahallivuorot

Nuorisotoiminnan hankeohjaajan haku

Vanajaveden Vesikot hakee NUORISOTOIMINNAN HANKEOHJAAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 1.5. – 31.8.2018 Hämeenlinnaan Innostutko ohjaamisesta, osaat toimia vesillä, digitaalisuus ei ole vierasta ja haluat saada aikaa jotain uutta. Hankkeen tavoite on laajentaa Vesikoiden toimintaa ympärivuotiseksi. Kesätoiminnan painopiste on melonnanohjauksissa, tapahtumien, työpajojen ja leirien toteuttamisessa, johon liittyy kesätyöntekijöiden työnohjaus. Digitrail on sovellus, johon kesän aikana tuotetaan lasten ja […]

Kevätkokous 14.3.

Keskiviikkona 14.3.2018 klo 18.00, paikkana Kumppanuustalo, Kirjastonkatu 1, auditorio. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokousaineistot (tilinpäätös ja toimintakertomus) on julkaistu jäsensivuillamme osoitteessa vanajavedenvesikot.sporttisaitti.com/jasensivut/yhdistyskokoukset/. Kaikki jäsenet toivotetaan tervetulleiksi kevätkokoukseen.

Vajatoiminnasta kiinnostuneiden tapaaminen

Vajajaosto kokoontuu torstaina 2.2018 klo 18.00 Matin saunan kokoustilassa osoitteessa Brahenkatu 2. Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki vaja- ja talkootoiminnasta kiinnostuneet. Tapaamisessa pohditaan yhdessä mm. sitä miten Vesikkolinna on vielä parempi ja toimivampi paikka seuramme jäsenille.