Vesikoiden Minna Palonen ja Mikko Kivikko Special Olympics -kesämaailmankisoihin Abu Dhabiin

Kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisat järjestetään 14.–21. maaliskuuta 2019 Arabiemiraattien Abu Dhabissa. Suomesta lähtee yhteensä 71 urheilijan joukkue vuoden 2019 kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisoihin Abu Dhabiin. Melojien tunnelmia valmistavalta leiriltä Pajulahdesta voit katsoa tältä videolta.

Suomi sai kolme urheilijapaikkaa melontaan tulevissa kilpailuissa. Melontajoukkueen kaksi urheilijaa edustaa Vanajaveden Vesikoita. He ovat Minna Palonen ja Mikko Kivikko. Molemmilla urheilijoilla on jo kokemusta maailmankisoista. He edustivat Suomea melonnassa vuonna 2015 järjestetyissä kesämaailmankisoissa, jotka pidettiin Los Angelesissa. Minna Palonen meloi tuolloin omissa divisioonissaan pronssia ja hopeaa ja Mikko sai omista divisioonistaan kaksi pronssia. Alla Minnan ja Mikon tunnelmia muutaman viikon takaa uimahallilta.

Minna Palonen
Mikko Kivikko

Suomessa kilpailevia kehitysvammaisia erityismelojia on noin kymmenkunta. Erityismelojien valmentamisen Suomessa aloitti Vanajaveden Vesikoiden melonnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander, joka teki työuransa erityisryhmien liikunnanohjaajana. Erityismelojien valmennus on edennyt niin, että useimmissa seuroissa, joissa erityismelojia on, valmennus tapahtuu yhteistyössä seurojen kilpajaoston kanssa. Tätä suuntausta ovat olleet viemässä Suomessa eteenpäin Hilkka Leskinen-
Nikander ja Niina Siljander, joka toimii myös Vanajaveden Vesikoiden erityismelonnan valmentajana. Kesäisin erityismelojat kilpailevat omissa Special Olympics lähdöissään samoissa kilpailuissa kuin muutkin kilpamelojat.

Erityismelojat Ahveniston melontakilpailuissa