Vanajaveden Vesikoiden juniorit taustajoukkoineen viettivät rattoisat kauden päättäjäiset perjantaina 8.11.2019. Tilaisuudessa muisteltiin kauden tapahtumia, ihailtiin ja naurettiin valokuvia ja muistettiin aina yhtä tarmokkaita valmentajiamme Jenni Setälää ja Laura Kujalaa. Vesikoiden nuorista melojista menestynein vuonna 2019 oli Otto Sivula. Otto pääsi heti ensimmäisellä U23-kaudellaan edustamaan Suomea maajoukkueessa. Toukokuussa maailmancupin avauskisoissa Puolan Poznanissa Otto meloikin sensaatiomaisesti Pirkka-Melojien […]
Sääntömääräinen syyskokous 20.11.
Tervetuloa Vanajaveden Vesikot ry:n syyskokoukseen keskiviikkona 20.11.2019 klo 18:00. Kokous pidetään Kumppanuustalon auditoriossa (Kirjastokatu 1, Hämeenlinna). Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa päätetään yhdistyksen kasvutuottotilin käytöstä. Vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja budjetti julkaistaan ennen kokousta yhdistyksen jäsensivuilla.
Kuutamomelontaa perjantaina
Perjantaina 13.9. melotaan Mierolaan ja takaisin, eli matkaa tulee noin 17 km. Mierolassa tai Pappilanniemessä pidetään tauko (vaihtoehtoisesti pidetään lyhyet tauot mennessä ja takaisin tullessa Herniäisten ja Eerolan rannoissa). Kajakit lasketaan vesille Vesikkolinnalla tasan klo 18:00. Mukaan valkoista yhtäjaksoista valoa näyttävä otsalamppu tai vastaava huomiovaloksi, jotta olemme muiden vesilläliikkujien havaittavissa. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, tervetuloa! Lisätietoja […]
Turkoosin melontaperheen kesäjuhla lauantaina 24.8.
Vuonna 1942 perustettu Vanajaveden Vesikot ry juhlii lauantaina 24.8. 77-vuotista toimintaansa. Toivotamme kaikki seuran jäsenet mukaan kesäjuhlaan, josta on tarkoitus tehdä perinne! Päivä aloitetaan Kolmen Sillan melonnalla (Vesikkolinnalta 10-tien sillalle ja takaisin). Kajakit lasketaan vesille klo 12, joten tule paikalle hyvissä ajoin ennen tätä. Melonnan jälkeen on ohjelmassa ruokailu, mukavaa yhdessäoloa ja mahdollisuus saunoa. Lauttasauna […]
Kaikille avoin melontakokeilu lauantaina 10.8.
Elomessulauantaina 10.8. Vanajaveden Vesikot ry järjestää kaikille avoimen melontaharrastukseen tutustumisen. Melontakokeilu kestää noin puoli tuntia, lähdöt Vesikkolinnalta klo 10:00 alkaen puolen tunnin välein. Viimeinen lähtö klo 13:30. Hinta 5€/ hlö (käteismaksu), sis. melontavarusteet ja ohjauksen. Seuran jäsenille tapahtuma on ilmainen. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tervetuloa!(säävaraus: tapahtumaa ei järjestetä ukkosella)
Virtaavan veden melontaa, Päijänteen retki ja vielä yksi melontakurssi aikuisille — ilmoittaudu mukaan!
Haluatko kokeilla melontaa virtaavassa vedessä? Vielä ehdit mukaan Vesikoiden virtaavan veden harjoitukseen torstaina 1.8. klo 18–21 Lempäälän Kuokkalankoskella. Ohjaajana Erkki Penttilä Valkeakoskelta. Sopii myös ensimmäistä kertaa virtavassa vedessä melontaa kokeileville. Pikaiset ilmoittautumiset tämän linkin kautta. Kajakkien pakkaus ja turvaohjeistus edellisenä iltana 31.7. Lähtö Vesikkolinnalta 1.8. klo 16:30. Melontaretki Päijänteelle 16.-18.8. Lähde mukaan melontaretkelle upeisiin Päijänteen […]
Melontakoulutusta jäsenille
Aikuisten keskiviikkomelonnat (klo 18-20) jatkuvat läpi kesän, tervetuloa melomaan ilman etukäteisilmoittautumista. Tule paikalle ajoissa, niin pääsemme vesille klo 18. Muutamana keskiviikkona on tarjolla teemallista ohjausta ja ensimmäinen näistä illoista on jo ensi viikon keskiviikkona 3.7., jolloin aiheena on pari- ja yksilöpelastautuminen. Ohjaajana on Jyri Niskanen. Tällä koulutuksella voit täydentää melonnan peruskurssin Meloja 1 (Euro Paddle Pass […]
Elokuulle lisätty uusi aikuisten melontakurssi
Melontakurssit ovat olleet niin suosittuja, että olemme lisänneet elokuulle vielä yhden aikuisten kurssin (ti 6.8., to 8.8. ja pe 9.8.). Lue lisää ja varaa paikkasi heti tästä linkistä!
Ilmoittaudu nyt heinäkuun melontaretkille!
Järjestämme heinäkuussa kaksi melontaretkeä järvi-Suomen kauniisiin maisemiin: pe-su 16.-18.8. Päijänteelle (HUOM! Uusi ajankohta!) Lähtö Vesikkolinnalta perjantaina 16.8. välillä 13-17, ajo Jämsään, josta melotaan Paatsaloon noin 3 km. Majoittuminen Paatsalon saaressa, saunomista ja vapaata. Sunnuntaina paluu Jämsään. Retki sopii aloittelijoille, ilmoittaudu mukaan mahdollisimman pian viimeistään 12.8.2019, vaikka olisit kiinnostunut vain yhden yön reissusta. Majoittuminen: mökkiin (50-luvulla rakennettu) mahtuu 3 henkilöä, […]
Suomi meloi Hämeenlinnaan
Kesäinen Hämeenlinna hymyili kilpaa auringon kanssa, kun Suomi Meloo 2019 -tapahtuma saapui tänään kaupunkiin. Taukopaikalla uimahallin rannassa kaikki sujui loistavasti ja lohikeitto maistui melojille. Suuret kiitokset Vesikoiden talkooväelle ja yhteistyökumppanillemme Vanajavesikeskukselle! Kiitämme joukkueita visiitistä kauniiseen kaupunkiimme ja toivotamme suotuisia melontatuulia kohti Saloa, jonne Suomi Meloo saapuu perjantaina!
- 1
- 2