BLOGI: Meloen luonnon äärelle

Osa meistä tuntuu unohtavan metsät ja järvet, joet, virrat, kosket, kalliot ja luontoa kiemurtelevat purot ja polut. Metsän eläimet, kasvit ja veden eläväisetkin.

Oma elämä on kulkenut pääasiassa vältellen kaupunkeja mutta luonto on silti pysynyt hiukan etäisenä itselläkin. Luonto on kyllä aina vetänyt puoleensa mutta arjen haasteet ja kotisohva ovat liian usein voittaneet. Lähinnä harrasteet urheilun parissa ovat vieneet sen lopun vapaa-ajan. No, ehkä hiukan sieniä on kerennyt poimimaan ja marjoja sen verran, että voi sanoa kokeilleensa. Työn puolesta on saanut olla onneksi pihalla ja kasvien parissa. Mökilläkin muutaman kerran vuodessa, vähän kalastellen, enempi saunoen ja syöden. Ikää kun on tullut lisää, on urheilu hiukan väistynyt ja tilalle on tullut yhä suurempi halu päästä luonnon helmaan, kulkemaan Suomen kaunista luontoa. Eikä ole aikaakaan kun tajusin, ettei ulkonakaan ole tullut yövyttyä sitten vuosituhannen vaihteen armeijavuoden jälkeen.

Tänä vuonna autoon onkin pakattu jo telttaa, rinkkaa ja myös koottava kajakki. Tosin, teltassa ei vieläkään ole yövytty. Mutta kajakilla on melottu .

Ajatus melontaan ja kajakkeihin sai alkunsa viime vuodesta, kun Pekolan Iskun naisten salibandyjoukkueiden kanssa kokeilimme erilaisia lajeja kesätreeninä. Vanajaveden Vesikoiden Laura Kujalan opastuksessa pääsimmekin puolikkaan joukkueen voimin melomaan. Saimme nopeasti koppia melomisesta ja pian kiskottiinkin kisaa pitkin Vanajan rantoja. Kaikki tykkäsivät ja oli se melko tehokastakin, ainakin uusia lihaksia löytyi seuraavana aamuna.

Viime kuussa koitti viiden päivän mahdollisuus tehdä jotain ja hyvin pian mieleeni palautuikin melonta. Tuttava lainasi koottavan Point65 Mercury kajakin joka osoittautuikin erittäin näppäräksi. Kajakki mahtui farmariauton perään helposti. Siitä sai tehtyä yksikön, kaksikon ja lisäpalalla olisi saanut vielä kolmikonkin. Seuraavat 5 päivää menikin meloessa.

Ensiksi kokeiltiin pojan kanssa Vanajalla. Lepaan laivalaiturilta melottiin Vanajanniemeen ja takaisin. Molemmissa päissä oli hyvät laiturit. Seuraavana päivänä kajakki olikin jo Keski-Suomen rajoilla ja pistettiin kajakki sekä parisuhde morsmaikun kanssa testiin Kurkijärvellä. Reissu oli menestys ja nälkä vaan kasvoi. Kolmantena päivä melottiin Helvetinjärven kansallispuistossa Haukkajärven karikkoisissa sokkeloisissa vesissä. Ja voin kyllä suositella, todella kaunis paikka. Kajakin vesille saaminen vaati pientä kanniskelua eikä laitureita ollut. Sää oli todella tyyni ja pilvetön. Löysimme myös Haukkajoen yläjuoksun mutta lainakaksikolla ei sinne ollut asiaa ja vesikin oli jo laskenut liikaa. Ehkä koskikajakilla sitten jonain keväänä. Aika ja ajatukset todella seisahtuivat ja oli mahtavaa katsella luontoa veden puolelta. Muut luonnon äärelle löytäneet kulkivat metsän puolella ja tulihan sitä sen verran itsekin jalkauduttua, että Helvetinkoju tuli nähtyä. Kaiken kaikkiaan hieno paikka. Neljäs päivä melotiin Ukonselällä Keski-Suomen ja Pirkanmaan rajaa ylitellen, koitimme löytää reittiä Keuruun Kaituriin ja löysimmekin mutta vesi oli jälleen liian matalalla. Tällä reissulla teimme huomion, että isojen vesistöjen ylitykset eivät ole läheskään niin antoisia kuin pienet joet ja vastaavat kapeat vesistöt. Toki urheilusta kävi tämäkin reissu ja löysimme jälleen yhden koskikajakkireitin, Huumonsalmen. Lähtöpaikan (Merraslahdentien päässä oleva venelaituri) läheisyydessä oli myös paljon vesilintuja ja niille rakennettuja pesiä. Viidentenä päivänä oli jo aika puhki, vaikkei kuljettukaan kuin n. 10 km per päivä mutta kotimatkalla Hämeeseen oli kerran vielä saatava kajakki vesille. Velipoika joutui vuorostaan kaksikon toiseen päähän ja suuntasimme Lempäälän hauskan malliseen ympyrälenkkiin. Illan hämärissä saimme kajakin kasaan ja liikkeelle. Hiukan jännitti vieras ja virtaava vesistö. Matkan varrella oli muutama selkeämpi pudotus mutta kivikkoja ei oikeastaan näkynyt muuta kuin padon kohdalla. Lopulta pääsimme kanavaan ja sululle, jonka ollessa kiinni ei auttanut kuin kantaa kajakki sulun ohitse. Kajakki saatiinkiin taas helposti vesille ja matka jatkui lasketellen takaisin padolle. Pato ohitettiin kantaen kajakki takaisin autolle. Suosittelen vahvasti myös Lempäälän reittiä, vaikka ei ehkä ihan ensikertalaiselle. Reitille voi lähteä monesta kohtaa. Tänne aion itsekin suunnata vielä tänä vuonna.

Nurinkurisesti alkeiskurssille

Kipinä melomiseen ei suinkaan kastunut näillä pienillä seikkailuilla vaan yltyi niin, että Vanajaveden Vesikoiden melonnan alkeiskurssi taputeltiinkin viime viikolla kasaan. Tuntui hetken hassulta lähteä alkeiskurssille mutta joka päivä tuli jotain uutta. Melontatekniikka, ohjaamistekniikoita, harjoiteltua kaatumista, evän käyttö ja paljon uutta tietoa kajakeista ja varusteista. Sekä ohjaajat että muut kurssilaiset muodostivat hetkessä mukavan yhteisön, jonka kanssa oli kiva lähteä melomaan.

Nyt uutena seuran jäsenenä, aika näyttää mistä itsensä löytää melomasta. Ehkä sieltä Lempäälästä, ehkä Repovedeltä, Hauholta tai hyvinkin todennäköisesti ensiksi Varikonniemestä.

Tekstin takana: Antti Koskinen
Pekolan Iskun valkku
Viherrakentaja yrittäjä
Pajan ohjaaja
Ja ennen kaikkea tuore Vesikko ja meloja