BLOGI: Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

Kuvassa vasemmalta Veikka Niemi, Jenni Setälä, Minna Palonen ja kirjoittaja Matti Adler.

Kun junnujen salitreenit ovat jääneet pois, on siirrytty ladulle ja kappas vaan, siellähän on ollut ihan kivaa. Jenni on vetänyt treenejä, joihin on rataporukan lisäksi osallistuneet myös muut kunnostaan huolehtivat Vesikot. Enimmäkseen on menty luistellen, mutta mukana on myös perinteistä hiihtäviä. Tilaa on kaikille.

Itse olen ollut mukana muutaman kerran ja todennut että mitä parempi tekniikka on hallussa, sitä helpommalta hiihtäminen tuntuu. Kaikkihan tietävät että Jenni on huippuhyvä melontavalmentaja, mutta hän on aika velho myös hiihdossa. Nähtyään minun menevän wassua, hän heti näki sen olevan toispuolista ja pystyi näyttämään miten saada liukua tasapainoisemmaksi ja rennommaksi. Kiitti vaan Jenni!

Mitäs siellä sitten opitaan. Ainakin se, että koko hiihtämisen idea on siinä, että yritetään saada suksi liukumaan ja pyritään matkustamaan sen päällä mahdollisimman rennosti. Se taas edellyttää hyvää tasapainon hallintaa, joka melojilla tietenkin jo luonnostaan. Mutta aina on parantamisen varaa.

Treeneissä kohotetaan kuntoa ja opetellaan oikeaa tekniikkaa ja rytmiä kaikilla luistelutavoilla:

  • Tasatyönnössä, tasurissa, haetaan voimaa keskivartalosta, ei pelkästään käsistä
  • Kuokkaa työnnetään kummallekin puolelle, ei pelkästään sille, mikä tuntuu luonnollisemmalta
  • Wassbergissa, wassussa, keskitytään pitkään, vaivattomaan ja tasapainoiseen liukuun
  • Mogren-tekniikassa, mollessa, tasamaalla ja loivasti alas viettävässä maastossa saadaan lisää rentoutta ja vauhtia
  • Sauvoitta luistelussa päästään sitten huippuvauhtiin myötäleessä.

Tulkaa kaikki vaan apparalle tiistaisin 17.30 perinteisin suksin tai luisteluvehkein. Tilaa ja kivaa on kaikille. En ole kenenkään kuullut siellä mistään nitisevän, vaikka on saattanut vähän hyppysiä palella näillä pakkasilla. Otattaa vain joskus kun kymmenvuotiaat suhauttavat ohi, vaikka itse on mielestään menossa vauhdikkaasti. Nuorissa on tulevaisuus!

Tekstin takana: Matti Adler,
Iloinen ja aktiivinen Vesikko, jonka löytää talvella ladulta ja kesällä laineilta.