Tämän kevään ensimmäinen avovesileiri oli minun osaltani Etelä-Afrikan Roodeplaatissa 3.-19. helmikuuta. Leirikeskuksena toimi paikallisten ylläpitämä Academy for Canoe Development, joka sijaitsee noin 70 km päässä Johannesburgin keskustasta. Leirikeskus on noin 1200 m korkeudella merenpintaan nähden, joka hieman tuntui ensimmäisinä päivinä harjoitellessa. Säät suosivat, vain muutama harjoitus tehtiin pilvisellä säällä ja sateitakin oli huomattavasti vähemmän kuin mitä sääennustuksissa oli luvattu. Lämpötila oli päivisin noin 30°C ja auringon paistaessa aurinkorasvalle oli todellakin tarvetta, UV-indeksin ollessa parhaimmillaan jopa melkein tuplat verrattuna kesäpäivään Suomessa. Olosuhteet harjoittelulle olivat siis erittäin hyvät.
Kuten jo juuri ennen leiriä tehdyssä maksimi hapenoton testissä oli huomattu, kehitystä on tullut syksyyn verrattuna melko mukavasti. Sen huomasi myös meloessa. Siinä missä syksyllä Sevillan leirillä miesten maajoukkuemelojien perässä pysyminen vielä tuotti hieman hankaluuksia (ja maitohappoa), oli se nyt Etelä-Afrikassa jo huomattavasti vaivattomampaa ja pystyimme tekemään harjoituksia isossa ryhmässä, mikä on talven ergoilun jälkeen erittäin mukavaa. Kokonaisuudessaan kahdessa viikossa kertyi n. 37 h harjoittelua josta noin 30 h melontaa, joka vastasi 322 km melottua kilometriä. Ihan tehokkaat kaksi viikkoa siis.

Nyt Etelä-Afrikasta kotiutumisen jälkeen minulla on edessä hieman pidempi kotiharjoittelujakso, sillä maaliskuussa on edessä äidinkielen ja kemian yo-kokeet. Sen jälkeen huhtikuussa lähdetään taas leireilemään, tällä kertaa Puolan Walcziin. Onneksi Vanajakin lainehtii vapaana, niin ei tule kovin pitkää taukoa kajakissa istumisesta.
– Jaakko Hippeläinen