Nuorten Vesikoiden kuulumisia

SM-mitalien välisuora

Ratamelonnan yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailut sekä nuorten Suomen Cup 6 melottiin osana Tampereen SM kisaviikkoa 8-9.7.

Ensimmäisenä kisapäivänä yksiköiden 200 metrillä Sakke Mattila meloi ensimmäisen aikuisten SM-pronssinsa ajalla 39,36. Otto Sivula oli neljäs hävittyään Sakelle neljä kymmenystä. Vesikoiden kolmas meloja finaalissa oli yhdeksänneksi sijoittunut Jaakko Hippeläinen. Miesten pikamatkan kaksikossa vasta 17-vuotiaat Mattila-Sivula olivat vahvoja ja ottivat SM hopeaa ajalla 36,60. Lauantai huipentui Vesikkojen kannustaessa Mattila-Sivula kajakkikaksikon 1000 m Suomen mestaruuteen.

Sunnuntaina televisioidussa miesten 500 m finaalissa Vanajaveden Vesikot olivat hyvin esillä. Kova vauhtisessa kisassa Otto Sivula sijoittui kahdeksanneksi ja Jaakko Hippeläinen yhdeksänneksi. Kaksikon 500 m SM-pronssista Sivula-Hippeläinen kamppailivat tiukasti ja jäivät vain kaksi sekunnin kymmenystä pronssista. Toisen kisapäivän päätöslaji oli miesten 5000 m finaali, jossa Sivula oli 5. ja Hippeläinen 6.

Televisionäkyvyyttä saivat hyvin myös Vesikkojen kolme Special Olympics luokan 200 metrin finaalimelojaa, joista hopealle meloi Mikko Kivikko, pronssille Ilpo Holttinen ja neljänneksi Minna Palonen.

Jaakko Hippeläinen EYOF kisoihin

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö valitsi 7.7 Suomen kisajoukkueen Euroopan Nuorten olympiafestivaaleille Unkariin heinäkuun lopulla. Valintakriteereinä oli mahdollisuus sijoittua 16 parhaan joukkoon henkilökohtaisessa kilpailussa. Onnea Jaakolle, joka edustaa Suomea ratamelonnassa.

Suomen Cupissa hyviä sijoituksia

Kajakkiyksiköiden 200 metrillä poikien P10 sarjassa Tuomas Virolainen 4., P12 sarjassa Kalle Hippeläinen hopeaa, P14 sarjassa Esko Virolainen 7. ja tyttöjen T10 Usva-Lilja Ojala 5. Lyhyen matkan kaksikoissa P14 sarjassa K Hippeläinen-E Virolainen pronssia ja 12-vuotiaiden kaksikko T Virolainen-Ojala oli neljäs.

Poikien 12 vuotiaiden sarjassa Kalle Hippeläinen meloi hopeaa 1000 metrillä. Samalla matkalla kaksikko K Hippeläinen-E Virolainen sijoittuivat neljänneksi. Jaakko Hippeläinen voitti Kangasalan Melojien Matti Mäkisen kanssa P16 kaksikkokisan 1000 metrillä.

P 14 sarjassa 500 metrillä Esko Virolainen oli 6. ja Kalle Hippeläinen 7. ja samassa sarjassa 2500 metrin kisassa sijoitukset olivat Hippeläinen 7. ja Virolainen 8.