Vanajaveden Vesikot ry:n ylimääräinen yhdistyskokous järjestetään tiistaina 1.8.2017 klo 18.00 – 20.00 Hämeenlinnan pääkirjaston musiikkisalissa osoitteessa Lukiokatu 2. Kokouksessa valitaan
-yhdistyksen puheenjohtaja
-hallituksen jäsenet (5)
-hallituksen varajäsenet (2)
-koulutus- ja koskijaoston vetäjä
-retkijaoston vetäjä
-sihteeri
-jäsensihteeri
-rahastonhoitaja
Kokousen esityslista on liitteenä.
Kuljettaessa kohti ylimääräistä jäsenkokousta on hyvä tehdä yhteenveto nykyisen hallituksen toiminnasta. Tämä toivottavasti antaa jäsenille perusteita päätöksentekoon kokouksessa. Nykyinen hallitus ei tule olemaan ehdolla seuran tehtäviin.
Mitä on tehty ja miksi
Merkittävin uudistus toiminnassa oli siirtyminen vapaaehtoisten talkootyöhön. Aiempina vuosina huomattava osa yhdistyksen varoista käytettiin 1-2 henkilön palkkaamiseen. Esimerkiksi vuonna 2015 palkkoja maksettiin yli 30 000 euroa. Emme pitäneet palkkausmallia perusteltuna. Hallitus halusi kohdentaa varoja enemmän toimintaan ja kalustohankintoihin voidakseen tarjota jäsenille turvalliset ja laadukkaat puitteet harrastamiselle. Talkootyöllä saatiin toteutettua suurin osa seuran toiminnasta, vaikka pieni notkahdus toiminnan määrässä tapahtuikin. Tämä oli odotettavaa, ja uskoimme tilanteen korjaantuvan toiminnan vakioituessa. Koska aiemmalla palkatun henkilön mallilla oli toimittu useita vuosia, oli luonnollista, että uusi talkoopohjainen malli ei käynnistynyt heti täydellä teholla.
Vajan rakenteita korjattiin mm. ovien osalta ja vaarallisiksi todetut sähköistykset korjattiin turvallisiksi. Tilaturvallisuuden parantamiseksi kesän aikana otetaan käyttöön sähköinen lukitusjärjestelmä jossa esim. kadonneet avaimet voidaan poistaa käytöstä. Henkilöstökuluja ohjattiin kalustohankintoihin niin että kalusto on laadukasta ja mahdollistaa retket myös vaativissa olosuhteissa. Kalustohankinnat saatetaan loppuun heinäkuun aikana.
Vapaaehtoistyön helpottamiseksi nettisivut uudistettiin helpommin ylläpidettäviksi ja myös mobiiliselaimella toimiviksi. Käyttöön otettiin verkkokauppa jonka kautta myytiin kaikki kauden 2017 melontakurssit. Verkkokauppa osoittautui erittäin toimivaksi ja vähensi kurssi-ilmoittautumisten vastaanottoon tarvittavaa työmäärää merkittävästi.
Melontakurssien sisältö uudistettiin Suomen melonta- ja soutuliiton suosituksen mukaiseksi sisällyttämällä kurssiin kaatuminen ja avustettuna kajakkiin nousu. Aiemmin Vanajaveden Vesikot on ollut ainoita melontaseuroja jonka kurssit eivät ole täyttäneet SMSL:n sisältösuositusta. Uudistetut kurssit saivat erittäin hyvän vastaanoton kurssilaisten keskuudessa ja lisäsivät myös kiinnostusta turvallisuuskoulutukseen.
Mitä jäi kesken
Paljon saatiin aikaan mutta asioita jäi myös kesken. Uudistuksissa seuraavina olisi toteutettu sähköisen jäsenrekisterin käyttöönotto tiedottamisen ja jäsentietojen hallinnoinnin helpottamiseksi. Aktiivisten jäsenten palkitsemiseksi tavoitteena oli myös ottaa käyttöön työkorvaus, jota olisi maksettu vastuullisimmista ja eniten työtä vaativista tehtävistä. Tehtävät olisivat olleet kaikkien halukkaiden haettavissa. Järjestelmään tarvittava rahamäärä olisi ollut erittäin pieni verrattuna aiemmin käytettyyn palkkausmalliin mm. pienempien sivukulujen ansiosta. Uusi hallitus voi halutessaan jatkaa suunnitelmien toteuttamista.